Hyökännummen koulu - Pedagogiikka uuden koulun suunnittelun johtotähtenä

Mäntsälään valmistui uusi koulurakennus keväällä 2018 ja koulua uudessa 450 oppilaan alakoulussa on käyty elokuusta lähtien. Hyökännummen koulun suunnittelun lähtökohtana on ollut toiminallisuus ja käytettävyys muuttuvissa oppimis- ja opetustilanteissa. Kalustamisen valinnat onkin tehty yhteistoiminnallisella suunnitteluprosessilla, jossa käyttäjät ovat olleet pääosassa.

Hyökännumeen koulun luokkatiloja on eroteltu väliseinillä, jotka saa tarvittaessa siirrettyä sivuun. Koulussa on myös pieniä eriyttämistiloja. Koulun keskipisteenä toimii sen ruokala ja kirjasto. Tilojen välissä on näyttävät suuret ikkunat, jotka tuovat valoa kirjastoon. Kahden tilan värimaailma sovitettiin yhteen näyttävällä punaisen ja harmaan sävyillä.

Koulu on jaettu eri lohkoihin, jotka tunnistaa omista värimaailmoistaan. Esimerkiksi esikoululaisille valittu oranssi toimii opasteena, kun uudessa koulussa opetellaan kulkemaan. Tilojen värimaailman suunnittelu pohjautuu arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkolan värisuunnitelmaan. Tämän pohjalta on laadittu sisustussuunnitelma, jota yhdessä opettajien kanssa on työstänyt Iskun sisustusarkkitehti Ulla-Maija Innanen.
”Koulun sisustussuunnitelma tehtiin yhdessä rehtorin ja opettajien kanssa. Työryhmä tutustui kunnassa aiemmin toteutetun Riihenmäen koulun tiloihin, ja näin erilaiset kalustamisen ratkaisut tulivat tutuiksi. Tärkeää oli myös kuulla käyttäjien kokemuksia ja oppia niistä”, kertoo sisustusarkkitehti Ulla-Maija Innanen,

”Hyökännummen koulu on uusi, nykyaikainen, avoin, moderni ja kestävän kehityksen oppimisympäristö. Kokonaisuus eri lohkojen värimaailman osalta on onnistunut, mutta ehdottomasti koko koulun sydän on sen punainen keskiosa, missä on koulun ruokala ja kirjasto. Jokainen projekti, jossa olen mukana, on kuin oma lapsi, sitä hoitaa ja vaalii alusta loppuun saakka. Uudet oppimisympäristöt ovat tällä hetkellä lähellä sydäntäni ja on hienoa olla niissä mukana ihan alusta asti”, tiivistää Innanen.

Sisustussuunnittelun kohteeseen on tehnyt sisustusarkkitehti Ulla-Maija Innanen.