Suomi
English
Vastuullisuus on tekoja

Vastuullisuus on tekoja

Meille Iskussa vastuullisuus on tekoja. Vastuullisuus konkretisoituu tuotteidemme koko elinkaaressa: raaka-ainevalinnoissa, suunnittelussa, tuotannossa ja valmiissa tuotteessa.

2018 raportti 735

Vuonna 2018 saimme ensimmäisenä kalustevalmistajana M1-sertifikaatit työtuoleillemme, mikä tarkoittaa niiden vähäpäästöisyyttä sisäilmaan. Lisäksi vähensimme muovien käyttöä pakkauksissa, millä säästämme noin 21 000 kiloa muovia vuosittain. Nämä ovat vain kaksi esimerkkiä vastuullisuustyöstämme, josta voit lukea lisää raportista.

Tutustu vastuullisuusraporttiimme 2018

Vastuullisuusraportti 2017 735

Vuosi 2017 oli Iskulle tärkeä vastuullisuuden saralla. Sertifioimme pitkään käytössä olleen työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmämme OHSAS 18001 -standardin mukaisesti. Saimme myös viidelle tuotteellemme Joutsenmerkin. Olemme minimoineet tuotantomme ympäristövaikutuksen, ja sen vuoksi tuotantomme ei tarvitse enää ympäristölupaa. Kehitämme tuotannon materiaalitehokkuutta; esimerkiksi osa ylijäämänahasta menee kumppanillemme Lovialle, joka valmistaa design-laukkunsa vain ylijäämämateriaaleista.

Tutustu vastuullisuusraporttiimme 2017

Sosiaalinen vastuu

Innostuneet ja motivoituneet työntekijät ovat menestyksemme perusta ja iskulainen viihtyy talossa keskimäärin 25 vuotta. Henkilöstömme terveydestä, työkyvystä ja turvallisuudesta huolehditaan työkykyjohtamisella. Tavoitteenamme on henkilöstön työterveysriskien ennakointi, työtyytyväisyyden parantaminen ja työurien pidentäminen, jotta jokaisella työntekijällämme on hyvä olla töissä.

Lue lisää

Ympäristövastuu

Toimimme arvojemme mukaisesti ympäristöä kunnioittaen. Arvomme kumpuavat omistajaperheestä, joka on aina halunnut asettaa ympäristöarvot etusijalle. Isku on asettanut omille toimittajilleen tiukat ympäristövaatimukset materiaaleittain. Asiakkaamme haluavat yhä enemmän tietoa tuotteissa käytetyistä materiaaleista ja niiden turvallisuudesta. Haluammekin olla edelläkävijä ja tuottaa asiakkaillemme ympäristömyötäisiä tuotteita lähellä tuotetuista materiaaleista mahdollisimman pienin ympäristövaikutuksin.

Lue lisää

Taloudellinen vastuu

Haluamme investoida kotimaahan ja kasvaa sekä kehittyä kannattavasti. Tavoitteenamme on pysyä suomalaisena yrityksenä, joka kansainvälistyy vastuullisesti. Keskitimme kaiken tuotantomme Lahteen ja investoimme tehtaan modernisointiin, järjestelmiin, logistiikkaan ja työergonomiaan investoidaan yli 26 miljoonaa euroa. Investointien valmistuttua tuotantomme pinta-ala on tehostunut 12 jalkapallokentän koosta seitsemään.

Liikevaihtomme kehittyy: 161,5 M€ (2017), 144,9 M€ (2016), 134,2 M€ (2015)

Lue lisää

Free Joulu 141118 07 735x505

Lähellä valmistettuja kalusteita

Meillä kotimaisen työn arvostus ei pysähdy vain omaan tuotantoon. Myös hankinta on keskitetty kotimaahan ja nykyään 77 prosenttia hankinnoistamme tulee Suomesta. Iskulta saa esimerkiksi sohvan, jonka vaneri tulee Säynätsalosta, kalustelevyt Kärkölästä, vanu Kankaanpäästä, liima Lempäälästä, vaahtomuovit Kouvolasta ja selkätyynyt Jalasjärveltä.

Lue lisää

Duo Hygiene 270416 02 735x505

Vastuullisuuden johtaminen

Meillä vastuullisuustyö on osa jokapäiväistä johtamista. Toimintaa ohjaavat konsernimme arvot, missio, strategia ja visio sekä kirjatut johtamisperiaatteet. Meillä on johtoryhmän hyväksymät laatu- ja ympäristöpolitiikka, työterveys- ja työturvallisuuspolitiikka sekä Code of conduct, joka luo toiminnalle eettiset periaatteet.

Lue lisää

Tuotanto 291217 02 735x505

Materiaalimme ovat turvallisia sinulle ja ympäristölle

Olemme asettaneet toimittajillemme tiukat materiaalien ympäristövaatimukset. Työskentelemme jatkuvasti kaikkien tuotteissa käytettävien materiaalien ympäristömyötäisyyden ja terveellisyyden varmistamiseksi. Tavoitteenamme on jatkuvasti parantaa valikoimamme tuotteissa käytettyjen raaka-aineiden ympäristömyötäisyyttä ja varmistaa niiden kierrätettävyys tuotteen elinkaaren lopussa.

Lue lisää

Designer-OutiKorpilaakso-highres 735x505

Roskasta uudeksi aarteeksi

Luksusbrändi syntyi suunnittelijan ideologisesta kriisistä – Isku on ollut mukana Lovian tarinassa alusta asti. Luksusbrändi Lovian perustaja ja suunnittelija Outi Korpilaakso on tuttu näky Iskun tehtaalla Lahdessa. Hän on käynyt jo viitisen vuotta hakemassa Iskun tuotannosta ylijäänyttä nahkaa yritykselleen Lovialle, joka valmistaa niistä luksuslaukkuja.

Lue lisää