Suomi
English

Turun ammattikorkeakoulu

Turun ammattikorkeakouluissa viihdytään uudistetuissa työympäristöissä

Turun ammattikorkeakoulun yhteiset palvelut muuttivat tilojaan Kupittaan kampusalueella, jolloin henkilöstön tilat ICT-Cityssä siirtyivät uuteen paikkaan. Uusia työympäristöjä suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä Iskun sisustussuunnittelijan ja henkilöstön edustajien kanssa.

Tiloja suunnitellessa määrittävänä tekijänä oli työhyvinvoinnin edistäminen. Tauko- ja työskentelytiloihin valittiin monipuolisia kalusteita, jotka tukevat ergonomiaa ja tekevät tiloista joustavia sekä muunneltavia.

Henkilökohtaiset työpisteet ovat muutettu jaettaviksi tiimitiloiksi, jolloin kohtaamisten ja erilaisten työskentelytapojen määrä kasvaa merkittävästi. Eri työskentelytapojen tukemista varten kehitettiin vyöhykeajattelu, jossa on erilaisia vaihtoehtoja ryhmätyöskentelyyn, aktiiviseen tekemiseen sekä keskittymistä vaativiin töihin.

Ammattikorkeakoulun yhteiskäyttöisten työtilojen sisustuksessa tavoitellaan suomalaista tunnelmaa sekä elämyksellisyyttä työpäivään. Se toteutuu luonnonläheisillä ja seesteisillä tiloilla sekä tunnelmallisilla kalusteratkaisuilla. Henkilökunnan taukotilaa koristaa myös suuri koivumetsäaiheinen seinä, joka toimii ikään kuin pakona työpäivästä. Sisustukseen valittiin myös värejä, jotka vahvistavat ammattikorkeakoulun brändiä.

”Erityisesti tykkään uudesta kahvihuoneesta, jossa todellakin inspiroituu. Kotoisan virkistävässä tilassa sujuvat niin ideointipalaverit kuin virkistyminenkin kesken päivän.” kertoo Kirsi-Maria Castrén-Harju, Turun ammattikorkeakoulun viestintäsuunnittelija.

Ammattikorkeakoulu elää koko ajan, ja uutta työympäristöjen kalustekonseptia sekä vyöhykeajattelua toteutetaan myös tulevissa muutoskohteissa.

Parasta Turun AMK:n työympäristöjen sisustuksessa

  1. Kalusteet tukevat henkilöstön hyvinvointia ergonomialtaan
  2. Henkilöstö kokee tilat inspiroiviksi
  3. Vyöhykkeet tuovat vaihtoehtoja työskentelypaikoiksi

Turun ammattikorkeakoulu

  • Turun AMK:ssa on noin 9600 opiskelijaa ja noin 700 henkilökunnan jäsentä
  • Ammattikorkeakoulu on jakautunut useaan eri kampukseen
  • Turussa ammattikorkeakoulu keskittää toimintojaan Kupittaan kampusalueelle tulevaisuudessa