Suomi
English

Laukaan kunnan eteläisessä osassa oli tarve sekä uudelle päiväkodille että koululle. Tilat päätettiin yhdistää, jotta kasvatuksen polku jatkuu päiväkodista yläkoulun kynnykselle saakka. Päiväkoti, esikoulu ja alakoulu ovat samassa kiinteistössä, jolloin toiminnallista ja joustavaa opetusta tehdään yhdessä. Eri ikäiset lapset toimivat yhdessä ja oppivat toisiltaan. Laukaan Satavuon koulu toteutettiin uudisrakennuksena haja-asutusalueelle palvelemaan kolmen kylän tarpeita. Koulussa opiskelee yli sata alakoululaista (luokat 0-6), ja päiväkodin puolelle on suunniteltu viihtyisä leikki- ja oppiympäristö 30 päiväkoti-ikäiselle.

Ekokoulun matka ideasta toteutukseen

Ekokoulun idea alkoi hahmottua joulukuussa 2013, jolloin käynnistyi Laukaan kouluverkkoselvitys. Laukaassa toimi kolme pientä kyläkoulua, joista osa oli elinkaarensa loppusuoralla. Kunnassa pidetyissä kyläilloissa keskusteltiin avoimesti kyläläisten kanssa koulujen yhdistämisestä ja ekokouluajatuksesta. Ekokoulu on Laukassa uusi aluekoulumalli, kun pienistä kouluista siirryttiin yhteen isompaan kouluun, joka toimii paitsi kouluna, myös kyläläisten yhteisenä monikäyttötilana.