Suomi
English

Joensuun kampus

Joensuun joustava yliopistokampus

Itä-Suomen yliopiston kampuksella Joensuussa sisustuksen ja kalustuksen päivittäminen tuli ajankohtaiseksi, kun tiloja perusparannuksen yhteydessä uudistettiin myös toiminnallisesti. Kampuksella sisustettiin mm. opetustiloja, auditorioita, neuvotteluhuoneita, käytäviä, auloja ja erilaisia oleskelutiloja. Kalustus mahdollistaa ryhmätyöskentelyn ja itseopiskelun myös aulatiloissa.

Kalusteiden kohdalla valintojen määrittävänä tekijänä oli laadukkuus ja muuntojoustavuus: kalusteilta haluttiin kestävyyttä, ergonomiaa ja toiminnallisuutta.

”Tavoite oli ennen kaikkea toimintaa tukevien, kestävien ja ergonomisten kalusteiden hankkiminen. Niiden monipuolinen ja joustava käyttö oli tärkeää,” kertoo Joensuun kampuksen johtaja kiinteistöpäällikkö Tarja Harjula.

Kalusteratkaisujen muunneltavuuden ansiosta tiloja pystyy käyttämään erilaisiin tarkoituksiin ja tilanteisiin. Monipuolinen ja muunneltava kalustus tukee opetusta, ryhmätyöskentelyä ja itsenäistä työskentelyä.

Uusissa avoimissa tiloissa työskennellään eri tavoilla. Samoja tiloja käytetään ja jaetaan, vaikka työskentelymuodot eroavat toisistaan: keskittymistä vaativan hiljaisen työn tekeminen onnistuu samaan aikaan vuorovaikutuksellisen ryhmätyön kanssa. Joustavuuden ansiosta myös luokkatilat muuntuvat hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin.

Parasta Joensuun kampuksen sisustuksessa

  1. Kalusteet ovat tehneet tiloista toiminnallisia, jonka ansiosta ne ovat entistä monipuolisemmin käytettäviä.
  2. Ergonomiset ja kestävät kalusteet lisäävät hyvinvointia.
  3. Sisustus tukee yliopiston uudistunutta opetusohjelmaa.

Itä-Suomen Yliopisto

  • Kampukset Kuopiossa ja Joensuussa
  • Joensuun kampuksella opiskelee noin 8000 opiskelijaa
  • Isku on ollut mukana kalustamassa yliopiston useaa eri yksikköä