Suomi
English

Isku jatkaa Kuntahankintojen puitesopimustoimittajana sekä toimisto- että hoivakalusteissa

2019 kuntahankinnat logo puitesopimus 2

Isku Interior Oy ja KL-Kuntahankinnat Oy ovat solmineet puitesopimukset sekä toimistokalusteiden että hoivakalusteiden hankinnasta. Sopimukset ovat kolmivuotisia ja jatkuvat vuoden 2022 syksyyn asti.

KL-Kuntahankintojen puitesopimuksen kautta kunnat, kuntayhtymät, ml. sairaanhoitopiirit, sekä seurakunnat voivat hankkia Iskulta toimisto- ja hoivakalusteita.

”Olemme iloisia siitä, että jatkossakin kuntasektorin asiakkaillamme on mahdollisuus ostaa kotimaisia, vastuullisesti valmistettuja huonekaluja”, Iskun toimitusjohtaja Arto Tiitinen sanoo.

Kilpailutuksissa huomioitiin sekä toimittajien ympäristövastuullisuus että sosiaalinen vastuullisuus. Ympäristövastuullisuuden osalta vaatimuksia oli esimerkiksi puun alkuperälle, muovi-, tekstiili- ja nahkamateriaaleille sekä metalleille ja liimoille.

Iskulla vastuullisuus on ollut liiketoiminnan ytimessä jo vuosikymmeniä. Kotimainen tuotanto on toteutettu niin ympäristöystävällisesti, ettei tehdas tarvitse ympäristölupaa. Tuotteissa käytetystä puusta 85% on PEFC-sertifioitua ja loput 15% FSC Mix -sertifioitua tai itse Iskun auditoinnein ja sopimuksin varmistamaa. Sosiaalinen vastuu on korkealla tasolla erityisesti oman kotimaisen tuotannon ansiosta, ja esimerkiksi työturvallisuus on nostettu uudistetulla tehtaalla huipputasolle.

Duo Lounge 060217 Office 1200x1200

Lisätietoa:
- Arto Tiitinen, toimitusjohtaja, Isku, puh. +358 400 566 875, arto.tiitinen@isku.fi
- Juho Pirttimaa, asiakkuusjohtaja, Isku, puh. +358 45 698 2120, juho.pirttimaa@isku.fi
- Antti Tuukkanen, hankintapäällikkö, KL-Kuntahankinnat Oy, puh. +358 50 569 6825, antti.tuukkanen@kuntahankinnat.fi
- Päivi Piispa, viestintäpäällikkö, Isku, puh. +358 40 515 8835, paivi.piispa@isku.fi (myös kuvapyynnöt)

Isku on suomalainen Eino Vikströmin vuonna 1928 Lahteen perustama perheyritys. Iskun tuotteet ja palvelut ovat tunnettuja korkeasta laadustaan. Isku suunnittelee, valmistaa ja markkinoi kalusteita, palveluita sekä kokonaisvaltaisia sisustusratkaisuja koteihin ja kaikkiin julkisiin tiloihin, kouluihin, toimistoihin ja terveydenhuoltoon. Suomessa Isku toimii omien myynti- ja palvelukeskusten kautta. Kotimaan kattavan palveluverkoston lisäksi Isku toimii Pohjoismaissa, Baltiassa, Ranskassa, Puolassa, Venäjällä, Lähi-idässä sekä toteuttaa projekteja ympäri maailmaa. Isku on keskittänyt koko tuotannon Lahteen. Isku on sertifioinut laatu-, ympäristö ja turvallisuusjärjestelmänsä ja ne ovat ISO 9001-, ISO 14001- ja OHSAS 18001-standardien mukaiset. Lisäksi Iskulla on oman tuotannon kattava PEFC (CoC) järjestelmä eli kaiken Iskun käyttämän puun alkuperä on tunnettua ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaan tuotettua.

KL-Kuntahankinnat Oy on Suomen Kuntaliitto ry:n omistama vuonna 2008 perustettu valtakunnallinen yhteishankintayksikkö. Kilpailutamme asiakkaidemme puolesta puite- ja hankintasopimuksia ja vastaamme niiden sopimushallinnasta sekä toimittaja- ja asiakasyhteistyöstä. KL-Kuntahankinnat Oy kilpailuttaa kustannustehokkaasti tavaroita ja palveluita yhteishankintoina mm. kunnille, kuntayhtymille, ml. sairaanhoitopiirit, sekä seurakunnille.