Suomi
English

Metsien Suomi

Metsien Suomi on metsäalan yhteinen viestintähanke ja se näkyy ja kuuluu touko-kesäkuussa laajasti eri medioissa. Metsien Suomi kertoo tietoa Suomen metsistä, niiden monista merkityksistä meille suomalaisille, metsien tuottamista ratkaisuista ja innovaatioista sekä suomalaisesta metsänhoidosta.

Ilmaisia Metsien Suomi -siemenkiekkoja saatavilla Iskusta!

Metsien Suomi jakaa kevään ja kesän aikana suomalaisille Iskusta 12 500 siemenkiekkoa, joissa kussakin on kuusi männyn siementä. Siemenkiekon avulla kuka tahansa voi kasvattaa oman puun ja tehdä siten ilmastoteon. Puu sitoo täysikasvuiseksi kasvaessaan ilmakehästä hiilidioksidia yhtä paljon kuin 5000 kilometrin ajo tavallisella perheautolla tuottaa.

Tiesitkö tämän metsistä?

Metsät kuuluvat jokaisen suomalaisen elämään ainakin jossakin muodossa, jos ei muuten niin ainakin puupohjaisina tuotteina, paikkana, jossa ulkoilla sekä ainakin monen tärkeän tapahtuman taustalla maisemana. Mutta kuinka hyvin loppujen lopuksi tunnet suomalaiset metsät ja kuinka paljon tiedät niiden käytöstä? Tiesitkö esimerkiksi että:

  • Suomessa kaadetun puun tilalle istutetaan neljä uutta.
  • Yli puolet Euroopan suojelumetsistä sijaitsee Suomessa.
  • Suomessa kasvaa yli 50 % enemmän puuta kuin 50 vuotta sitten.
  • Suomessa istutetaan joka vuosi 150 miljoonaa puuta.
  • 75 prosenttia Suomen pinta-alasta on metsää.
  • Suomalainen asuu keskimäärin 700 metrin päässä lähimetsästä.

Lue lisää Metsien Suomi -sivuilta

Lue myös nämä artikkelit:

Tuotanto 291217 08 735x505

Kaikki tuotantomme on Suomessa

Olemme keskittäneet kaiken tuotantomme Suomeen ja jokainen valmistamamme kaluste tulee läheltä – Lahdesta. Parasta laatua syntyy, kun materiaalit hankitaan läheltä ja ne valmistetaan ammattitaidolla vastuullisesti.

Lue lisää

Isku Center 191016 01 735x505

Isku Center

Isku Center on ekologinen, aikaansa seuraava ja muuntuva yrityskeskus Lahden Mukkulassa osoitteessa Mukkulankatu 19. Kiinteistössä on Iskun tuotantotiloja ja pääkonttori sekä toistakymmentä vuokralaista. Vuokralaisista suurin on Lahden ammattikorkeakoulu LAMK, jolla on käytössään noin 24 000 m2.

Lue lisää

Koivun oksa ID-26985 735x505

Vastuullisuus on tekoja

Meille Iskussa vastuullisuus on tekoja. Vastuullisuus konkretisoituu tuotteidemme koko elinkaaressa: raaka-ainevalinnoissa, suunnittelussa, tuotannossa ja valmiissa tuotteessa.

Lue lisää