Suomi
English

Lundia on valittu Iskun vuoden toimittajaksi

Lundia on valittu Iskun vuoden 2019 toimittajaksi. Lundia on suomalainen perheyhtiö, jonka tuotteet ovat olleet Iskun valikoimissa jo pitkään. Viime kuukausina yhteistyö on tiivistynyt edelleen, kun Lundia siirsi kahden liikkeensä toiminnan täysin Iskun myymälöihin shop-in-shopeiksi Turussa ja Helsingissä.

Lundia paakuva desktop

”Lundia on arvostettu ja kehittyvä brändi sekä erinomainen kumppani Iskulle. Yrityksemme omaavat saman arvomaailman, jota asiakkaamme arvostavat. Lundia on verkkokauppamme suosituimpia brändejä”, Iskun toimitusjohtaja Arto Tiitinen sanoo.

Kaikki Lundia-tuotteet ovat nyt alennuksessa sunnuntaihin 2.2.2020 asti niin verkkokaupassa kuin myymälöissämme.

Lundia sopii Iskun valikoimaan hyvin, sillä sisustusbrändejä yhdistää kotimaisuus, design ja vastuullisuus. Lundian Suomessa valmistetut tuotteet on suunniteltu kestämään ja palvelemaan omistajaansa läpi elämän. Sekä Iskun että Lundian tuotteissa käytetään puuta, joka on korjattu puunalkuperänhallintajärjestelmä PEFC (Chain of Custody) mukaisesti.

”Arvostamme Iskun antamaa tunnustusta pitkäjänteisestä yhteistyöstä ja yhdessä kehittymisestä. Isku on meille tavattoman tärkeä yhteistyökumppani, minkä vuoksi tämä tunnustus lämmittää erityisesti meidän mieltä. Arvostan sitä mitä Isku tekee kotimaisen kalustevalmistuksen eteen ja sille pohjalle meidän on hyvin luonnollista rakentaa yhteistyötämme myös jatkossa. Meidän arvomaailmat firmana kohtaavat hyvin ja olemme aidosti tukemassa toinen toistamme. Se on hieno juttu nykypäivän huonekalualalla”, Lundian toimitusjohtaja Michaela von Wendt sanoo.

Lisätietoa:
Arto Tiitinen, toimitusjohtaja, Isku, puh. +358 400 566 875, arto.tiitinen@isku.fi
Mikko Kuuppo, operatiivinen johtaja, Isku, puh. +358 44 386 3105, mikko.kuuppo@isku.fi
Karri Koskelo, myyntipäällikkö, Lundia, puh. 050 400 1092, karri.koskelo@lundia.fi

Isku on suomalainen Eino Vikströmin vuonna 1928 Lahteen perustama perheyritys. Iskun tuotteet ja palvelut ovat tunnettuja korkeasta laadustaan. Isku suunnittelee, valmistaa ja markkinoi kalusteita, palveluita sekä kokonaisvaltaisia sisustusratkaisuja koteihin ja kaikkiin julkisiin tiloihin, kouluihin, toimistoihin ja terveydenhuoltoon. Suomessa Isku toimii omien myynti- ja palvelukeskusten kautta. Kotimaan kattavan palveluverkoston lisäksi Isku toimii Pohjoismaissa, Baltiassa, Ranskassa, Puolassa, Venäjällä, Lähi-idässä sekä toteuttaa projekteja ympäri maailmaa. Isku on keskittänyt koko tuotannon Lahteen. Isku on sertifioinut laatu-, ympäristö ja turvallisuusjärjestelmänsä ja ne ovat ISO 9001-, ISO 14001- ja OHSAS 18001-standardien mukaiset. Lisäksi Iskulla on oman tuotannon kattava PEFC (CoC) järjestelmä eli kaiken Iskun käyttämän puun alkuperä on tunnettua ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaan tuotettua. www.isku.com

Lundia on suomalainen perheyritys, joka uskoo aitoihin asioihin. Kuten aitoon puuhun, aitoihin ihmisiin ja elämää aidosti parantavaan muotoiluun. Tuotteemme on suunniteltu ja tehty palvelemaan ihmistä läpi elämän, tilasta ja elämäntilanteesta toiseen. Vuonna 1948 perustettu Lundia Oy kuuluu Sini-konserniin, joka on perheyritys. www.lundia.fi