Suomi
English

Kalusteillakin voi torjua flunssan leviämistä työympäristöissä

Antimikrobiset kalusteet tyoymparistoon

Aivastelua, yskää, niiskutusta, käheitä ääniä. Sen kuulee, kun flunssakausi on saapunut työpaikalle. Käsien pesu ja tehokas siivoaminen ovat hyviä keinoja välttää virusten leviäminen, mutta tiesitkö, että myös toimiston kalusteet voivat ehkäistä flunssakierteen syntymistä?

”Flunssakauden aikana peräti kolmasosa kaikista toimiston pinnoista on flunssavirusten peitossa eli flunssa leviää yhteiskäytössä olevien kalusteiden kautta helposti. Virusten leviämistä voidaan kuitenkin estää antimikrobisten kalusteiden avulla”, Iskun kehityspäällikkö Kari Soljamo kertoo.

Julkisissa tiloissa työskennellessämme altistumme infektioille kosketuspintojen kautta leviävien taudinaiheuttajien toimesta. Antimikrobiset kalusteratkaisut voivat vähentää merkittävästi tartunnan riskiä ja samalla pienentää sairaspoissaolojen todennäköisyyttä.

Työnantaja! Investoi työntekijöiden terveyteen ja hyvinvointiin

Suurissa toimistoissa ja monitilatilatoimistoissa hygienian merkitys korostuu. Antimikrobisten kalusteiden valinta on työnantajilta pitkäaikainen investointi terveyteen ja taloudelliseen hyvinvointiin ja samalla se viestii vahvasta välittämisestä. Antimikrobisuus on kalusteidemme materiaalissa oleva pysyvä ominaisuus eikä se aseta siivoamiselle erityistarpeita.

”Pintojen puhtaudella on todistettu olevan yhteys sairaspoissaolojen määrään. Antimikrobiset kalusteet ovat osaratkaisu infektioita aiheuttavien sairauksien torjuntaan toimistoissa. Yhdessä hyvän käsihygienian ja oikeiden siivouskäytäntöjen kanssa pinnat pysyvät paremmin puhtaina ja niiden kautta välittyy vähemmän sairauksia aiheuttavia mikrobeja”, Kari Soljamo jatkaa.

Näin teet työpaikasta flunssakauden alkaessa infektioturvallisen

1. Pese kädet!

Hyvällä käsihygienialla pystytään jo itsessään pienentämään sairaspoissaolojen määrää.

2. Käy läpi siivouskäytännöt

Työskentely on siirtynyt omista toimistohuoneista yhteiskäyttö- ja monitoimitiloihin. Mitä useampi ihminen koskettaa esimerkiksi työpöytää tai ovenkahvaa, sitä enemmän sen pinnalle kertyy haitallisia bakteereita. Tilojen ja kosketuspintojen siivouksesta on hyvä huolehtia flunssakauden aikana normaalia tarkemmin.

3. Tuhoa työpöydillä vaaniva flunssavirus

Isku+ -kalusteet ja antimikrobiset näppäimistöt eliminoivat bakteerit ja virukset pinnaltaan luonnollisesti ilman kemikaaleja ja vähentävät tartuntojen leviämisen riskiä antimikrobisen ominaisuutensa avulla. Yhteiskäytössä oleva näppäimistö on yksi toimiston likaisimpia asioita. Puhdistuspyyhkeet näppäimistön vieressä helposti saatavilla muistuttavat käyttäjää näppäimistön puhdistamisesta ennen työn aloittamista.

+1 Hyvillä ja riittävillä yöunilla, liikunnalla ja monipuolisella ravinnolla vahvistetaan vastustuskykyä.

Haluaisitko uusia toimistosi tai päivittää osia siitä? Varaa maksuton kartoitustapaaminen tai jätä yhteydenottopyyntö ja katsomme yhdessä, miten voimme parantaa työympäristöäsi.