Oodin kalustus viimeistelee viihtyvyyden – Isku kalusti keskustakirjaston julkiset tilat

23.11.2018 klo 10.15 

Kun Helsingin keskustakirjasto Oodin tulevilta käyttäjiltä kysyttiin toiveita kirjaston kalustuksesta, erilaiset pehmeät lukupaikat olivat toivotuimpia. Lisäksi 5.12. aukeavaan Oodiin haluttiin erilaisia kahvilamaisia kohtauspaikkoja.

”Käyttäjien toiveet näkyvät Oodin kalustevalinnoissa. Rakennus on suuri ja tiloja monenlaisia, joten kalustusratkaisut täyttävät varmastikin suurimman osan toiveista”, sisustuksen suunnitellut sisustusarkkitehti Heikki Ruoho Arkkitehtitoimisto ALAsta kertoo.

Kirjaston tilat jakautuvat kolmeen hyvin erilaiseen kerrokseen. Ensimmäinen kerros on ulkokaupunkitilan jatke ja siellä sijaitsevat muun muassa infopiste, näyttelytilat ja kahvila. Toisessa kerroksessa sijaitsevat kirjaston uusimmat palvelut, kuten AV-studiotilat, työskentely- ja kokoustilat, 3D-tulostimet, ompelukoneet ja tietokoneet. Kolmas kerros on varattu kirjoille ja lukemiselle ja siellä sijaitsee myös lastenosasto.

”Kalusteet täydentävät ja peilaavat kunkin kerroksen toimintoja ja materiaaleja. Sisustussuunnittelultaan toinen kerros on perinteisin, vaikka toiminnallisuudet ovat kirjastoille uusimpia – kerros on jakaantunut rakennuksen pienimpiin tiloihin. Ensimmäinen ja kolmas kerros ovat käytännössä yhtä avointa tilaa”, Ruoho kertoo.

Isku on toimittanut kalusteet kaikkiin Oodin julkisiin tiloihin ja on Oodin suurin kalustetoimittaja. Oodin asiakastiloihin on toimitettu muun muassa 888 kappaletta erilaisia istuimia, esimerkiksi sohvia, nojatuoleja, puutuoleja ja jakkaroita. Toimitus on noudattanut erittäin tarkasti sisustusarkkitehti Ruohon tekemää suunnitelmaa.

”Kalusteilla on suuri merkitys siinä, tuleeko satunnaisista käyttäjistä vakiokävijöitä. Uskon Oodin kalustevalintojen houkuttelevan viihtymään, käyttämään, kokeilemaan ja tekemään”, keskustakirjasto Oodin johtava suunnittelija Pirjo Lipasti sanoo.

”Iskulle oli ilo toimittaa kalusteet uuteen keskustakirjastoon, josta tulee varmasti kaupunkilaisten viihtyisä olohuone”, Iskun toimitusjohtaja Arto Tiitinen kommentoi.

Kuvat: Arkkitehtitoimisto ALA

Lisätietoa
Arto Tiitinen, toimitusjohtaja, Isku, puh. +358 400 566875, arto.tiitinen@isku.fi
Pirjo Lipasti, johtava suunnittelija, keskustakirjasto Oodi, puh. +358 40 336 1058, pirjo.lipasti@hel.fi
Heikki Ruoho, sisustusarkkitehti, Arkkitehtitoimisto ALA, puh. +358 9 4259 7330, heikki.ruoho@ala.fi
Essi Rautiola, PR- ja vientipäällikkö, Arkkitehtitoimisto ALA, puh. +358 44 336 8106, essi.rautiola@ala.fi
Päivi Piispa, viestintäpäällikkö, Isku, puh. +358 40 5158835, paivi.piispa@isku.fi


 

Isku on suomalainen Eino Vikströmin vuonna 1928 Lahteen perustama perheyritys. Iskun tuotteet ja palvelut ovat tunnettuja korkeasta laadustaan. Isku suunnittelee, valmistaa ja markkinoi kalusteita, palveluita sekä kokonaisvaltaisia sisustusratkaisuja koteihin ja kaikkiin julkisiin tiloihin, kouluihin, toimistoihin ja terveydenhuoltoon. Suomessa Isku toimii omien myynti- ja palvelukeskusten kautta. Kotimaan kattavan palveluverkoston lisäksi Isku toimii Pohjoismaissa, Baltiassa, Ranskassa, Puolassa, Venäjällä, Lähi-idässä sekä toteuttaa projekteja ympäri maailmaa. Isku on keskittänyt koko tuotannon Lahteen. Isku on sertifioinut laatu-, ympäristö ja turvallisuusjärjestelmänsä ja ne ovat ISO 9001-, ISO 14001- ja OHSAS 18001-standardien mukaiset. Lisäksi Iskulla on oman tuotannon kattava PEFC (CoC) järjestelmä eli kaiken Iskun käyttämän puun alkuperä on tunnettua ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaan tuotettua.