Isku ja Framery aloittavat yhteistyön

Isku ja äänieristettyjen toimistoratkaisujen globaali markkinajohtaja Framery ovat tehneet yhteistyösopimuksen. Yhteistyön tavoitteena on tehdä onnellisia työpaikkoja tarjoamalla parhaat ratkaisut ihmisten ja työyhteisöjen käyttöön.

”Framery on kumppanina kotimainen maailman markkinajohtaja ja yhteistyö mahdollistaa kasvun sekä kansainvälistymisen, ja tuo työtä Suomeen. Haluamme palvella asiakkaita yhden luukun periaatteella ja otamme kokonaisvastuun asiakkaan kohteesta aina ensimmäisistä hetkistä kokonaisuuden valmistumiseen asti. Yritystemme tarinat, arvomme sekä mallistomme tukevat toisiaan, ja kokonaistoimitusten avulla pystymme palvelemaan asiakkaita parhaalla ja nopealla tavalla”, sanoo Iskun toimitusjohtaja Arto Tiitinen.

”Yhteistyö Iskun kanssa innostaa minua erityisesti, koska jaamme yhteiset arvot. Ihmiskeskeisyys, vastuu suomalaisten työpaikkojen onnellisuudesta ja menestyksestä – ei pelkästään työnantajina vaan myös onnellisten työpaikkojen mahdollistajina yhdessä asiakkaidemme kanssa. Tuotteiden valmistaminen Suomessa on vahva yhteinen DNA yhteistyön taustalla. Suomi on työympäristöjen kehityksen kärkimaa ja on innostavaa työskennellä edelläkävijöiden kanssa”, sanoo Frameryn toimitusjohtaja Samu Hällfors.

 

Lisätietoja:

Arto Tiitinen, toimitusjohtaja, Isku-Yhtymä Oy, puh. 0400 566875, arto.tiitinen@isku.com

Samu Hällfors, CEO, Framery Oy, puh. +358 505175818, samu.hallfors@frameryacoustics.com


Isku on suomalainen Eino Vikströmin vuonna 1928 Lahteen perustama perheyritys. Iskun tuotteet ja palvelut ovat tunnettuja korkeasta laadustaan. Isku suunnittelee, valmistaa ja markkinoi kalusteita, palveluita sekä kokonaisvaltaisia sisustusratkaisuja koteihin ja kaikkiin julkisiin tiloihin, kouluihin, toimistoihin ja terveydenhuoltoon. Suomessa Isku toimii omien myynti- ja palvelukeskusten kautta. Kotimaan kattavan palveluverkoston lisäksi Isku toimii Pohjoismaissa, Baltiassa, Puolassa, Venäjällä, Lähi-idässä sekä toteuttaa projekteja ympäri maailmaa. Isku on keskittänyt koko tuotannon Lahteen. Isku on sertifioinut laatu-, ympäristö ja turvallisuusjärjestelmänsä ja ne ovat ISO 9001-, ISO 14001- ja OHSAS 18001-standardien mukaiset. Lisäksi Iskulla on oman tuotannon kattava PEFC (CoC) järjestelmä eli kaiken Iskun käyttämän puun alkuperä on tunnettua ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaan tuotettua.

Framery on pioneeri äänieristettyjen toimistoratkaisujen suunnittelussa ja valmistuksessa. Olemme johtava toimittaja ja ainoa pelkästään niihin keskittynyt yritys. Käyttökokemus on ykkösprioriteettimme, sillä tuotteidemme tehtävä on tehostaa työskentelyä ja auttaa ihmiset parempiin suorituksiin. Asiakkainamme on yrityksiä pienistä toimistoista maailman tunnetuimpiin brändeihin kuten Cloudera, Deloitte, Microsoft ja SAP.
 
Framery lyhyesti:
 
•                            Pääkonttori ja tehdas Tampereella
•                            Yli 160 työntekijää Suomessa ja maailmalla
•                            Liikevaihdon kasvu vuodesta 2014/ 1,2M€ -> 2017/ 40M€
•                            Liikevaihtotavoite vuodelle 2020/ 200M€
•                            90% liikevaihdosta tulee globaaleilta markkinoilta
•                            80% käyttämistämme materiaaleista tulee Suomesta
•                            Yli 160 jälleenmyyjää ympäri maailman